×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2021-05, Perjantai 28.5.2021 (radio)

Koronarokote myös lapsille

Euroopan lääkevirasto on tehnyt uuden päätöksen koronarokotteista.

Lääkevirasto hyväksyy Pfizerin koronarokotteen nyt myös lapsille. Lääkevirasto sanoo, että Pfizerin koronarokote sopii 12-15 -vuotiaille.

USA ja Kanada ovat jo aikaisemmin hyväksyneet Pfizerin koronarokotteen yli 12-vuotiaille lapsille.

Suomalaiset ja koronarokote

Suomalaisten mielestä koronarokotteet ovat hyvä asia.

Uusi kysely kertoo, että 95 prosenttia suomalaisista suhtautuu koronarokotteeseen myönteisesti. Melkein kaikki suomalaiset aikovat myös ottaa koronarokotteen.

Perjantain koronaluvut

Perjantaina on raportoitu 2 uutta koronakuolemaa. Yhteensä 948 ihmistä on kuollut Suomessa koronan takia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina myös, että Suomessa on 182 uutta koronatartuntaa.

Ulkomaalaistaustaiset asukkaat

Suomessa asuu noin 450 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä. Se tarkoittaa, että 8 prosenttia Suomen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Suurimmat ulkomalaistaustaisten ryhmät ovat venäläistaustaiset ja virolaistaustaiset.

Vuoden selväsanainen

Soilimaria Korhonen on voittanut Vuoden selväsanainen -palkinnon. Korhonen sai palkinnon Helsingissä perjantaina, kun vietettiin kansainvälistä selkokielen päivää.

Vuoden selväsanainen -palkinto annetaan työstä selkokielen hyväksi.

Soilimaria Korhonen on Savonia-ammattikorkeakoulun opettaja. Korhonen on tuonut selkokielen opinnot sosiaali- ja terveysaloille. Esimerkiksi Savonian sairaanhoitajaopiskelijat oppivat selkokieltä käytännön harjoitusten avulla.

Vuoden selväsanainen -kilpailun järjestäjä on selkokielen neuvottelukunta. Neuvottelukunnan raati valitsi loppukilpailuun 3 ehdokasta, joista yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman valitsi voittajan.

Viikonlopun sää

Viikonloppu on sateeton eli poutainen. Sää on aluksi viileää, ja varsinkin yöt ovat kylmiä.

Lauantaina aurinko paistaa etelässä ja lännessä. Idässä ja pohjoisessa on pilvistä. Lämpötila on lauantaina suuressa osassa maata 10 ja 15 asteen välillä.

Sunnuntaina sää lämpenee, ja suuressa osassa maata lämpötila on 15 ja 20 asteen välillä.