×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

YLE Uutiset selkosuomeksi - huhtikuu 2021, Torstai 15.4.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Torstai 15.4.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Uudet koronatartunnat

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL kertoo, että Suomessa on 289 uutta koronatartuntaa.

Koronatartuntojen määrä ei enää kasva niin nopeasti kuin jokin aika sitten.

Johtaja Mika Salminen THL:stä on tyytyväinen, että uusien koronatartuntojen määrä vähenee. Erityisesti nuorten aikuisten koronatartunnat ovat vähentyneet.

Salminen sanoo, että koronarajoitukset toimivat hyvin. Koronatartuntoja tulee vähemmän, kun ihmisten kontaktit vähenevät.

Salminen kuitenkin varoittaa vapusta. Jos ihmiset viettävät vappua normaalisti, koronatartuntoja tulee lisää. Vappu on jo noin 2 viikon kuluttua.

Ruisrock perutaan

Musiikkifestivaali Ruisrock perutaan tänä kesänä. Syynä on korona.

Tämä on jo toinen kerta, kun Ruisrock perutaan koronan takia. Myös viime kesän festivaali peruttiin.

Ruisrock on vanha musiikkifestivaali. Se järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1970.

Peliautomaatit pois Lidlistä

Lidl poistaa peliautomaatit kaupoista. Lidlin kaupoissa on noin 250 Veikkauksen peliautomaattia. Lidl poistaa peliautomaatit kesän aikana.

Peliautomaatit voivat olla ongelma joillekin ihmisille. He voivat menettää rahaa, koska he eivät aina pysty lopettamaan pelaamista.

Uusia sanaselityksiä

Suomessa on kesäkuussa kuntavaalit.

Ennen vaaleja selkouutiset järjestää selkokielisen vaalikeskustelun eli Selkotentin. Selkotentissä poliitikot yrittävät puhua niin, että kaikki ymmärtävät.

Kuntavaaleihin liittyy kuitenkin vaikeita sanoja. Mitä ovat esimerkiksi kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus?

Nyt ryhmä Helsingin yliopiston opiskelijoita ja tutkijoita on tehnyt selkouutisten yleisölle sanaselityksiä. Sanaselitykset löytyvät selkouutisten nettisivuilta ja Facebook-sivulta.

Sanaselitykset auttavat katsojia myös seuraamaan selkokielistä vaalikeskustelua eli Selkotenttiä. Selkotentti nähdään TV1:ssä kesäkuun 4. päivä. Se tulee myös Areenaan.

Perjantain sää

Aurinkoinen sää jatkuu myös loppuviikolla.

Yöllä on taas pakkasta koko maassa. Perjantaina päivällä lämpötila kohoaa etelässä 10 asteen yläpuolelle ja pohjoisessakin lähelle 10 astetta.

Viikonloppuna lämpötila voi olla paikoin jopa yli 15 astetta. Sunnuntai on ehkä viikon lämpimin päivä.

Torstai 15.4.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Thursday 15.4.2021 (radio) | Yle News | yle.fi Torsdag 15.4.2021 (radio) | Yle Nyheter | yle.fi

Uudet koronatartunnat

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL kertoo, että Suomessa on 289 uutta koronatartuntaa.

Koronatartuntojen määrä ei enää kasva niin nopeasti kuin jokin aika sitten. The number of corona infections is no longer growing as fast as it was a while ago.

Johtaja Mika Salminen THL:stä on tyytyväinen, että uusien koronatartuntojen määrä vähenee. Director Mika Salminen of THL is pleased that the number of new corona infections is decreasing. Erityisesti nuorten aikuisten koronatartunnat ovat vähentyneet. In particular, coronavirus infections among young adults have decreased.

Salminen sanoo, että koronarajoitukset toimivat hyvin. Salminen says that the interest rate limits are working well. Koronatartuntoja tulee vähemmän, kun ihmisten kontaktit vähenevät. There will be fewer corona infections as human contact is reduced.

Salminen kuitenkin varoittaa vapusta. However, Salminen warns against the fear. Jos ihmiset viettävät vappua normaalisti, koronatartuntoja tulee lisää. If people spend May Day as normal, there will be more coronavirus infections. Vappu on jo noin 2 viikon kuluttua. May Day is already about 2 weeks away.

Ruisrock perutaan Ruisrock cancelled