×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

YLE Uutiset selkosuomeksi - huhtikuu 2021, Maanantai 12.4.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Maanantai 12.4.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Koronarokotukset

Koronarokotukset etenevät Suomessa hyvin. Noin 20 prosenttia suomalaisista on jo rokotettu koronaa vastaan ainakin kerran.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että Suomeen saadaan myöhemmin keväällä enemmän koronarokotteita kuin ennen. Toukokuussa Suomeen saadaan 300 000 koronarokotetta joka viikko.

Kaikki riskiryhmät saavat koronarokotuksen ehkä toukokuun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen aloitetaan työikäisten koronarokotukset.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että heinäkuun alkuun mennessä ensimmäinen koronarokote on annettu kaikille, jotka haluavat koronarokotuksen.

Koronatartunnat

Uusien koronatartuntojen määrä vähenee.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi maanantaina, että uusia koronatartuntoja on 225. Viimeksi päivän koronaluku oli näin pieni noin 3 kuukautta sitten.

Lähiopetus

Lähiopetus alkaa taas monissa kouluissa.

Monet yläkoulut, lukiot ja ammattikoulut ovat antaneet oppilaille etäopetusta koronan takia. Oppilaat ovat siis pysyneet kotona ja opiskelleet tietokoneen kautta.

Nyt oppilaat pääsevät taas kouluun lähiopetukseen.

Ramadan

Muslimien paastokuukausi ramadan alkaa.

Suomessa ramadan alkaa huomenna tiistaina. Ramadan loppuu toukokuun 12. päivä.

Ramadaniin kuuluu paasto. Paaston aikana ei syödä eikä juoda, kun aurinko on taivaalla.

Monet maailman muslimijohtajat sanovat, että koronarokotteen voi ottaa myös paaston aikana. Koronarokotteen ottaminen ei riko paastoa.

Ramadanin jälkeen vietetään id al-fitr -juhlaa. Suomessa id al-fitr on tänä vuonna toukokuun 13. päivä.

Lämpöennätys

Maanantaina on mitattu tämän kevään lämpöennätys. Ennätys on 17,1 astetta. Tämän kevään lämpöennätys mitattiin Parikkalassa, Itä-Suomessa.

Ilmatieteen laitos kertoo, että kaikkien aikojen lämpöennätys huhtikuussa on 25,5 astetta. Se mitattiin 100 vuotta sitten Jyväskylässä.

Sää

Tiistaina pohjoisessa sataa lunta tai räntää. Etelässä on poutaa ja aurinkokin paistaa.

Sää kylmenee vähän. Lämpötila on alle 10 astetta myös etelässä.

Tiistain jälkeen sää on edelleen sateeton eli poutainen. Sää myös lämpenee.

Maanantai 12.4.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Monday 12.4.2021 (radio) | Yle News | yle.fi