×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkomeksi Radio - Huuhtikuu 2021, Perjantai 2.4.2021 (radio)

Perjantai 2.4.2021 (radio)

Taiwanin historian pahin junaonnettomuus

Taiwanissa noin 50 ihmistä on kuollut junaonnettomuudessa. Turma tapahtui pääkaupunki Taipein ja Hualienin välillä.

Osa vaunuista juuttui tunneliin. Junassa oli melkein 500 matkustajaa.

Junaonnettomuus on Taiwanin historian pahin. Onnettomuus johtui ehkä lava-autosta, joka liukui radalle rakennustyömaalta.

Omaishoitovapaa tulee voimaan ehkä ensi vuonna

Omaisen saattohoitoa varten voi ensi vuonna saada vapaata työstä.

Omainen voi ehkä olla pois työstä, jos hän osallistuu kuolemansairaan saattohoitoon. Lyhytaikaista vapaata voi saada myös, jos vie läheistä lääkäriin.

Uusi vapaa on yhteensä 5 päivää vuodessa. Vapaan ajalta ei saa palkkaa.

Uudistus tulee työsopimuslakiin. Tavoite on, että omaishoitovapaa tulee käyttöön ensi vuoden elokuussa.

Lentäjäkoulutus vähenee

Ammattilentäjiä koulutetaan aiempaa vähemmän Suomessa. Koulutuksen aloituspaikat supistuvat lähivuosien aikana.

Lentomatkustus elpyy hitaammin kuin on arveltu. Siksi uusia liikennelentäjiä palkataan vähemmän.

Suomessa voi kuitenkin olla lähivuosina edessä lentäjäpula, koska koulutus vähenee.

Suomessa on 1400 liikennelentäjää. Heistä noin 70 prosenttia on lomautettu.

Nuorten miesten usko on yleisempää kuin aiemmin

Tänään on vietetty pitkäperjantaita.

Raamatun mukaan Jeesus ristiinnaulittiin pitkäperjantaina. Kristuksen kuolinpäivä on kirkkovuoden ainoa surujuhla.

Liturginen väri esimerkiksi kirkon tekstiileissä on musta.

Tutkimus kertoo, että usko pääsiäisen kristilliseen sanomaan on lisääntynyt alle 30-vuotiailla miehillä.

Tulos oli tutkijoille yllätys.

Kun vuonna 2011 nuorista miehistä 14 prosenttia uskoi Jeesuksen ylösnousemukseen, toissa vuonna 30 prosenttia.

Vielä 2000-luvun alussa 62 prosenttia suomalaisista uskoi, että Jeesus nousi kuolleista. Vuonna 2019 siihen uskoi enää 32 prosenttia.

Erityisen kriittisiä ovat alle 30-vuotiaat naiset.

Perinteisesti naiset olleet uskonnollisempia kuin miehet, mutta nuorten kohdalla tilanne on kääntynyt toisin päin.

Länsi-Euroopan ennätyslämpö hiipuu ensi viikolla

Sää on ollut läntisessä Euroopassa tällä viikolla harvinaisen lämmin.

Pariisissa Ranskassa mitattiin keskiviikkona 25,6 astetta. Se on kaupungin mittaushistorian korkein lukema maaliskuussa.

Lämpötilat laskevat viikonlopun jälkeen Länsi-Euroopassa jopa 20 astetta.

Perjantai 2.4.2021 (radio) Friday 2.4.2021 (radio)