×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

YLE Uutiset selkosuomeksi - maaliskuu 2021, Tiistai 9.3.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Tiistai 9.3.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Lumipyry toi kolarisuman

Etelä-Suomessa on ajettu tänään paljon kolareita.

Hollolassa ajettiin aamupäivällä kolari, jossa oli mukana 6 autoa. 7 ihmistä loukkaantui.

Vantaalla rekka-auto putosi alas sillalta Hämeenlinnanväylällä. Onnettomuudessa oli mukana myös 2 henkilöautoa. Rekan kuljettaja loukkaantui vakavasti.

Turunväylällä Espoossa ajettiin ketjukolari, jossa oli mukana useita kymmeniä autoja. Ainakin kymmenen ihmistä loukkaantui.

Lisäksi on sattunut kymmeniä pienempiä kolareita, peräänajoja ja ulosajoja.

Ajokeli Etelä-Suomessa on ollut vaarallisen huono. Tiet ovat jäisiä ja lunta on pyryttänyt koko päivän.

Valmet Automotive rekrytoi

Autovalmistaja Valmet Automotive palkkaa paljon uusia työntekijöitä. Firma palkkaa noin tuhat uutta työntekijää ja toimihenkilöä.

Uusia työntekijöitä tarvitaan auton- ja akunvalmistukseen. Työpaikat ovat Valmet Automotiven tehtailla Salossa ja Uudessakaupungissa.

Firma kertoo, että lisää työntekijöitä tarvitaan, koska autojen ja akkujen tilausmäärät ovat kasvaneet nopeasti.

Latauspaikkoja sähköautoille

Taloyhtiöt rakentavat innokkaasti sähköautojen latauspaikkoja.

Kiinteistöliitto kertoo, että latauspaikkoja rakentaa nyt noin 30 prosenttia taloyhtiöistä. Lisäksi monen taloyhtiön tärkein hanke lähivuosina on muuttaa pysäköintipaikat sähköautoille sopiviksi.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA jakaa avustuksia latauspaikkojen rakentamiseen. Hakemuksia tulee niin paljon, että viime vuonna avustusrahat loppuivat kesken. Niin voi käydä myös tänä vuonna.

Koronarokotukset etenevät

Rokottaminen koronaa vastaa etenee.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että yli 80-vuotiaista suomalaisista on rokotettu jo noin 65 prosenttia. Kaikista suomalaisista noin 9 prosenttia on saanut ainakin yhden rokotteen.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja THL sanovat, että kaikki aikuiset voivat saada ainakin ensimmäisen rokoteannoksen jo kesän aikana.

Tänään on todettu noin 600 uutta koronatartuntaa ja 2 uutta koronakuolemaa.

Keskiviikon sää

Lumisade loppuu maan eteläosassa illan aikana. Yöllä on koko maassa selkeää ja pakkanen kiristyy.

Keskiviikkoaamu on kylmä koko maassa. Idässä pakkasta on jopa yli 30 astetta.

Päivällä sää on aurinkoista ja pakkanen heikkenee.


Tiistai 9.3.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Tuesday 9 March 2021 (radio) | General News | yle.fi Tisdag 9.3.2021 (radio) | Yle Nyheter | yle.fi 9.3.2021 Salı (radyo) | Yle News | yle.fi

Lumipyry toi kolarisuman Snowdrift brought crash fog

Etelä-Suomessa on ajettu tänään paljon kolareita. There have been many crashes in southern Finland today.

Hollolassa ajettiin aamupäivällä kolari, jossa oli mukana 6 autoa. There was a crash in Hollola in the morning, involving 6 cars. 7 ihmistä loukkaantui. 7 people were injured.

Vantaalla rekka-auto putosi alas sillalta Hämeenlinnanväylällä. In Vantaa, a truck fell off a bridge on Hämeenlinnanväylä. Onnettomuudessa oli mukana myös 2 henkilöautoa. 2 cars were also involved in the accident. Rekan kuljettaja loukkaantui vakavasti. The truck driver was seriously injured.

Turunväylällä Espoossa ajettiin ketjukolari, jossa oli mukana useita kymmeniä autoja. There was a chain crash on Turunväylä in Espoo, involving several dozen cars. Ainakin kymmenen ihmistä loukkaantui.

Lisäksi on sattunut kymmeniä pienempiä kolareita, peräänajoja ja ulosajoja. In addition, there have been dozens of smaller crashes, rear-ends and out-of-bounds.

Ajokeli Etelä-Suomessa on ollut vaarallisen huono. Tiet ovat jäisiä ja lunta on pyryttänyt koko päivän. The roads are icy and the snow has been falling all day.

Valmet Automotive rekrytoi Valmet Automotive is recruiting

Autovalmistaja Valmet Automotive palkkaa paljon uusia työntekijöitä. Car manufacturer Valmet Automotive is hiring a lot of new employees. Firma palkkaa noin tuhat uutta työntekijää ja toimihenkilöä. The company will hire around 1,000 new employees and agents.

Uusia työntekijöitä tarvitaan auton- ja akunvalmistukseen. New employees are needed for car and battery manufacturing. Työpaikat ovat Valmet Automotiven tehtailla Salossa ja Uudessakaupungissa. The jobs are at Valmet Automotive's factories in Salo and Uussakaupunki. Jobben finns på Valmet Automotives fabriker i Salo och Nystad.

Firma kertoo, että lisää työntekijöitä tarvitaan, koska autojen ja akkujen tilausmäärät ovat kasvaneet nopeasti.

Latauspaikkoja sähköautoille Charging points for electric cars

Taloyhtiöt rakentavat innokkaasti sähköautojen latauspaikkoja. Housing companies are eagerly building charging points for electric cars.

Kiinteistöliitto kertoo, että latauspaikkoja rakentaa nyt noin 30 prosenttia taloyhtiöistä. Lisäksi monen taloyhtiön tärkein hanke lähivuosina on muuttaa pysäköintipaikat sähköautoille sopiviksi.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA jakaa avustuksia latauspaikkojen rakentamiseen. Housing Finance and Development Center ARA distributes grants for the construction of charging stations. Hakemuksia tulee niin paljon, että viime vuonna avustusrahat loppuivat kesken. Niin voi käydä myös tänä vuonna.

Koronarokotukset etenevät Corona vaccinations are progressing

Rokottaminen koronaa vastaa etenee. Vaccination against corona is progressing.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että yli 80-vuotiaista suomalaisista on rokotettu jo noin 65 prosenttia. Kaikista suomalaisista noin 9 prosenttia on saanut ainakin yhden rokotteen. About 9 percent of all Finns have received at least one vaccine.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja THL sanovat, että kaikki aikuiset voivat saada ainakin ensimmäisen rokoteannoksen jo kesän aikana. The Ministry of Social Affairs and Health and THL say that all adults can receive at least the first dose of vaccine already during the summer.

Tänään on todettu noin 600 uutta koronatartuntaa ja 2 uutta koronakuolemaa. Today, around 600 new corona infections and 2 new corona deaths have been confirmed.

Keskiviikon sää

Lumisade loppuu maan eteläosassa illan aikana. The snowfall ends in the southern part of the country during the evening. Yöllä on koko maassa selkeää ja pakkanen kiristyy. At night, the country will be clear and the frost will intensify.

Keskiviikkoaamu on kylmä koko maassa. Wednesday morning is cold all over the country. Idässä pakkasta on jopa yli 30 astetta.

Päivällä sää on aurinkoista ja pakkanen heikkenee.