×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset selkosuomeksi 2015 Lokakuu, Torstai 8.10.2015

Torstai 8.10.2015

Perussuomalaisten kannatus on laskenut paljon. Puolueen kannatus on nyt vähän alle 11 prosenttia. Kuukausi sitten perussuomalaisten kannatus oli 15 prosenttia.

Perussuomalaisten kannatus on laskenut, koska puolueen kannattajat eivät ole tyytyväisiä hallituksen politiikkaan. Perussuomalaiset on ollut hallituksessa toukokuusta lähtien. Puolueen kannattajat eivät pidä siitä, että hallitus on päästänyt Suomeen paljon turvapaikanhakijoita ja että hallitus tekee suuria säästöjä.

Myös muiden hallituspuolueiden eli keskustan ja kokoomuksen kannatus on laskenut. Keskusta on kuitenkin vielä Suomen suurin puolue, ja sen kannatus on melkein 22 prosenttia. Kokoomuksen kannatus on nyt 18 prosenttia.

Sosiaalidemokraateilla on nyt enemmän kannatusta kuin kokoomuksella. Sosiaalidemokraattien eli SDP:n kannatus on vähän yli 18 prosenttia. SDP ei ole hallituksessa. SDP:n kannatus on noussut, kun se on puolustanut työntekijöiden asioita hallituksen säästöjä vastaan.

Tiedot ovat Ylen uudesta kannatusmittauksesta, jonka teki Taloustutkimus.

Kirjailija Svetlana Aleksijevitš saa Nobel-palkinnon. Aleksijevitš on valkovenäläinen kirjailija.

Svetlana Aleksijevitš tunnetaan siitä, että hän kirjoittaa tavallisista ihmisistä ja puolustaa ihmisoikeuksia. Hän on kirjoittanut esimerkiksi Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta.

Kirjallisuuden Nobel-palkinto on melkein 900 000 euroa.

Teitittely tulee ehkä takaisin suomen kieleen. Moni suomalainen sanoo esimerkiksi vanhalle ihmiselle "Te", ei "sinä". Suomen kielessä ei kuitenkaan ole selviä sääntöjä, milloin teititellään ja milloin sinutellaan.

Tutkija Johanna Isosävi kertoo, että esimerkiksi asiakaspalvelussa teititellään nykyään enemmän kuin ennen. Esimerkiksi Kelan työntekijät teitittelevät asiakasta hankalissa tilanteissa. Se on tapa näyttää, että työntekijä edustaa Kelaa, kun hän tekee vaikeita päätöksiä.

Suomen kielen opiskelijoiden mielestä sinuttelu voi olla outoa, koska monissa muissa kielissä vieraita ihmisiä teititellään aina. Isosävillä on 2 hyvää neuvoa. Epävarmassa tilanteessa voi kysyä, haluaako toinen sinuttelua vai teitittelyä. Asiakaspalvelussa ongelman voi kiertää ja kysyä yksinkertaisesti: Mitä saisi olla?