Examples from the LingQ library
- Iranissa on taas tapahtunut vallankumous. Iranin radion mukaan maan
- pommiräjäytyksestä vastuun ottanutta Syyrian vallankumous järjestöä. Välikohtauksen arvellaan hidastavan
- ja seuraavan vuoden 'oranssi vallankumous' Ukrainassa näyttivät todisteilta tämän
- Marx päätyivät siihen, että vallankumous on yksinkertaisesti vääjäämätön. Engelsin
- kuin yhdeltä taholta. Samalla vallankumous muuntui väkivaltaiseksi vastustajiensa tahdon
- taistelee al-Qaidaa vastaan. Vallankumous oli aluksi rauhanomainen. Niinpä
- tilanne tämän päivän Tunisiassa. "Vallankumous tapahtui viisi vuotta sitten
- selitetään sillä, että Tunisian vallankumous nähtiin nuorison suureen työttömyysongelman
- autonominen suurruhtinaskunta. Ja Venäjän vallankumous vaikutti vahvasti Suomen itsenäistymiseen
Related Phrases
- iranissa on taas tapahtunut vallankumous
- vuonna venäjällä oli vallankumous
- taas tapahtunut vallankumous
- että irakin hallitus tukee pommiräjäytyksestä vastuun ottanutta syyrian vallankumous
- eläinten vallankumous
- vallankumous ylhäältä käsin
- samalla vallankumous muuntui väkivaltaiseksi vastustajiensa tahdon mukaisesti
- cia koulutti salaa puertoricolaisia tekemään vallankumous
- teollinen vallankumous ylipäätään meidän täytyy myöntää
- miksi maaliskuun vallankumous tehtiin

