×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

YLE Uutiset selkosuomeksi - Heinäkuu 2020, Perjantai 3.7.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Perjantai 3.7.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

TV:n selkouutisilla on kesätauko ja ne jatkuvat 17.8.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.

Matkustajalaivat koronakriisissä

Koronakriisi vaikuttaa laivafirmoihin. Monet matkustajalaivat eivät ole kulkeneet Suomen ja Ruotsin välillä moneen kuukauteen koronarajoitusten takia.

Nyt laivafirma Birka Cruises lopettaa toiminnan kokonaan. Firmalla on ollut matkustajalaiva Maarianhaminan ja Tukholman välillä.

Noin 500 Birkan työntekijää voi menettää työpaikan. Puolet on suomalaisia.

Myös laivafirma Tallink Silja vähentää laivojen työntekijöitä. Firma irtisanoo 300 työntekijää. Suurin osa on ruotsalaisia, mutta joukossa on myös noin 70 suomalaista.

Suomen koronatilanne

Suomen koronatilanne on hyvä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina, että Suomessa on 1 uusi koronakuolema ja 1 uusi koronatartunta.

Koronavirus on tappanut Suomessa yhteensä 329 ihmistä. Koronatartuntoja on yli 7200.

Maailman koronatilanne

Maailmalla koronavirus leviää nopeasti.

Koronavirus leviää nyt erityisesti Amerikan mantereella. USA eli Yhdysvallat ja Brasilia ovat maita, joissa koronatapauksia on eniten.

Yhdysvalloissa on yli 2,7 miljoonaa koronatartuntaa, ja melkein 130 000 ihmistä on kuollut koronan takia. Se on enemmän kuin missään muussa maassa.

Toiseksi eniten koronatapauksia on Brasiliassa. Brasiliassa on noin 1,5 miljoonaa koronatartuntaa, ja yli 60 000 brasilialaista on kuollut koronan takia.

Ei säteilyvaaraa

Suomessa ei ole vaaraa säteilystä.

Säteilyvaarasta on kirjoitettu sosiaalisessa mediassa. Säteilyturvakeskus sanoo, että tiedot ovat vääriä.

Sosiaalisessa mediassa on kirjoitettu, että venäläinen ydinvoimala aiheuttaa säteilyvaaraa Suomessa. Säteilyturvakeskus sanoo, että vaaraa ei ole.

Tampereen ratikka

Tampereella voi nähdä viikonloppuna ratikan.

Tampereen uutta raitiovaunua eli ratikkaa testataan lauantaina ja sunnuntaina. Koeajot jatkuvat myös maanantaina.

Testissä ratikan vauhtia lisätään vähitellen. Jo lauantaina ratikka huristelee maksiminopeutta, joka on 70 kilometriä tunnissa.

Ratikkaliikenne alkaa Tampereella vuoden kuluttua eli kesällä 2021. Silloin liikenteessä on 19 raitiovaunua.


Perjantai 3.7.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Friday 3.7.2020 (radio) | Yle News | yle.fi 2020 年 7 月 3 日星期五(广播)|一般新闻 | yle.fi

TV:n selkouutisilla on kesätauko ja ne jatkuvat 17.8. الأخبار التليفزيونية الواضحة لها إجازة صيفية وستستمر في 17 أغسطس.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä. الأخبار الواضحة للراديو تصدر كل يوم ، حتى في الصيف.

Matkustajalaivat koronakriisissä سفن الركاب في أزمة كورونا

Koronakriisi vaikuttaa laivafirmoihin. أزمة كورونا تؤثر على شركات الشحن. Monet matkustajalaivat eivät ole kulkeneet Suomen ja Ruotsin välillä moneen kuukauteen koronarajoitusten takia. لم تسافر العديد من سفن الركاب بين فنلندا والسويد لعدة أشهر بسبب قيود كورونا.

Nyt laivafirma Birka Cruises lopettaa toiminnan kokonaan. الآن ستتوقف شركة الشحن Birka Cruises عن العمل تمامًا. Firmalla on ollut matkustajalaiva Maarianhaminan ja Tukholman välillä. تمتلك الشركة سفينة ركاب بين ماريهامن وستوكهولم.

Noin 500 Birkan työntekijää voi menettää työpaikan. قد يفقد حوالي 500 موظف في بيركا وظائفهم. Puolet on suomalaisia. نصفهم فنلنديون.

Myös laivafirma Tallink Silja vähentää laivojen työntekijöitä. تعمل شركة الشحن Tallink Silja أيضًا على تقليل عدد الموظفين على السفن. Firma irtisanoo 300 työntekijää. تقوم الشركة بتسريح 300 موظف. Suurin osa on ruotsalaisia, mutta joukossa on myös noin 70 suomalaista. الغالبية من السويديين ، ولكن يوجد أيضًا حوالي 70 فنلنديًا بينهم.

Suomen koronatilanne حالة كورونا في فنلندا

Suomen koronatilanne on hyvä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina, että Suomessa on 1 uusi koronakuolema ja 1 uusi koronatartunta. أفادت وزارة الصحة والرعاية الاجتماعية ، الجمعة ، بوجود حالة وفاة جديدة بكورونا ، وإصابة واحدة جديدة بكورونا في فنلندا.

Koronavirus on tappanut Suomessa yhteensä 329 ihmistä. Koronatartuntoja on yli 7200.

Maailman koronatilanne

Maailmalla koronavirus leviää nopeasti. ينتشر الفيروس التاجي بسرعة في جميع أنحاء العالم.

Koronavirus leviää nyt erityisesti Amerikan mantereella. ينتشر فيروس كورونا الآن خاصة في القارة الأمريكية. The coronavirus is now spreading, especially on the American continent. USA eli Yhdysvallat ja Brasilia ovat maita, joissa koronatapauksia on eniten. الولايات المتحدة الأمريكية والبرازيل هما الدولتان اللتان سجلت فيهما أكثر حالات الإصابة بكورونا. The USA, ie the United States and Brazil, are the countries with the highest number of corona cases.

Yhdysvalloissa on yli 2,7 miljoonaa koronatartuntaa, ja melkein 130 000 ihmistä on kuollut koronan takia. Se on enemmän kuin missään muussa maassa. That's more than in any other country.

Toiseksi eniten koronatapauksia on Brasiliassa. Brasiliassa on noin 1,5 miljoonaa koronatartuntaa, ja yli 60 000 brasilialaista on kuollut koronan takia.

Ei säteilyvaaraa لا يوجد خطر إشعاعي

Suomessa ei ole vaaraa säteilystä. لا يوجد خطر من الإشعاع في فنلندا.

Säteilyvaarasta on kirjoitettu sosiaalisessa mediassa. تم الكتابة عن خطر الإشعاع على وسائل التواصل الاجتماعي. Säteilyturvakeskus sanoo, että tiedot ovat vääriä. وكالة الحماية من الإشعاع السويدية تقول أن المعلومات خاطئة. The Radiation and Nuclear Safety Authority says the information is incorrect.

Sosiaalisessa mediassa on kirjoitettu, että venäläinen ydinvoimala aiheuttaa säteilyvaaraa Suomessa. كتب على وسائل التواصل الاجتماعي أن محطة الطاقة النووية الروسية تسبب خطرًا إشعاعيًا في فنلندا. It has been written on social media that a Russian nuclear power plant poses a radiation hazard in Finland. Säteilyturvakeskus sanoo, että vaaraa ei ole. وكالة الحماية من الإشعاع السويدية تقول إنه لا يوجد خطر.

Tampereen ratikka عربة تامبيري

Tampereella voi nähdä viikonloppuna ratikan. في تامبيري ، يمكنك رؤية عربة في عطلة نهاية الأسبوع. In Tampere you can see a tram at the weekend.

Tampereen uutta raitiovaunua eli ratikkaa testataan lauantaina ja sunnuntaina. سيتم اختبار ترام تامبيري الجديد يومي السبت والأحد. Koeajot jatkuvat myös maanantaina. اختبار القيادة سيستمر أيضا يوم الاثنين.

Testissä ratikan vauhtia lisätään vähitellen. في الاختبار ، تزداد سرعة العربة تدريجياً. Jo lauantaina ratikka huristelee maksiminopeutta, joka on 70 kilometriä tunnissa. بالفعل يوم السبت ، ستعمل العربة بسرعة قصوى تبلغ 70 كيلومترًا في الساعة. Already on Saturday, the tram rumbles at a maximum speed of 70 kilometers per hour.

Ratikkaliikenne alkaa Tampereella vuoden kuluttua eli kesällä 2021. ستبدأ حركة مرور العربات في تامبيري في غضون عام ، أي في صيف عام 2021. Silloin liikenteessä on 19 raitiovaunua. ثم هناك 19 ترامًا في حركة المرور. Then there are 19 trams in service.