×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

YLE Uutiset selkosuomeksi kesäkuu 2020, Keskiviikko 17.6.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Keskiviikko 17.6.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Suomessa on tehty paljon henkirikoksia

Poliisi kertoo, että Suomessa on alkuvuoden aikana tehty paljon henkirikoksia.

Alkuvuonna on tehty yli 200 henkirikosta. Määrä on suurin yli 10 vuoden aikana.

Henkirikoksia ovat murha ja tappo tai niiden yritys.

Poliisi sanoo, että usein henkirikoksiin liittyy alkoholin ja huumeiden käyttö. Joskus myös parisuhdeongelmat johtavat väkivaltaan.

Tänä keväänä on ollut paljon myös sellaisia tapauksia, joissa tekijällä on ollut mielenterveysongelmia.

Suomessa vain 5 uutta tartuntaa

Suomessa on eilisen jälkeen todettu 5 uutta koronavirustartuntaa.

Suomessa on nyt virallisesti todettu yli 7 100 koronatartuntaa. Yli 6000 sairasta on jo parantunut.

Viimeksi Suomessa ilmoitettiin koronavirukseen liittyvästä kuolemasta sunnuntaina.

Kiinassa tiukkoja koronarajoituksia

Kiinassa viranomaiset ovat huolissaan uusista koronatartunnoista.

Pääkaupungissa Pekingissä on viikon aikana todettu 140 tartuntaa.

Viranomaiset yrittävät kaikin tavoin estää viruksen leviämistä.

Pekingin koulut ja yliopistot ovat kiinni. Suurin osa Kiinan sisäisistä lennoista on peruttu.

Pekingiläisten on käsketty pysyä kaupungissa.

Viranomaiset uskovat, että koronatartunnat ovat levinneet tukkutoreilla, joilla myydään ruokaa.

Norwegian alkaa lentää taas

Lentoyhtiö Norwegianin koneet alkavat taas lentää. Norwegian avaa reitit Helsingistä Tukholmaan ja Osloon.

Norwegian avaa yli 70 lentoreittiä.

Reitit ovat olleet kiinni koronapandemian takia.

Kalastuksenvalvojat valvovat

Kalastaminen on ollut tänä kesänä suosittua.

Metsähallitus muistuttaa, että kalastuksen valvontaa lisätään tästä viikosta lähtien useilla järvillä ja joilla.

Kalastuksenvalvoja voi tulla kysymään kalastonhoitomaksua.

Jokaisen aikuisen pitää maksaa kalastonhoitomaksu, jos kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa.

Maksun voi maksaa puhelimen sovelluksella.

Lämmin sää jatkuu

Sää on lämmintä.

Huomenna torstaina ukkoskuuroja tulee osassa maata. Ne voivat olla voimakkaita.

Etelässä paistaa aurinko.

Ylihuomenna perjantaina on juhannusaatto. Silloin suuressa osassa maata on hieno kesäinen sää.


Keskiviikko 17.6.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Wednesday 17.6.2020 (radio) | Yle News | yle.fi Среда 17.6.2020 (радио) | Yle News | yle.fi

Suomessa on tehty paljon henkirikoksia Many murders have been committed in Finland

Poliisi kertoo, että Suomessa on alkuvuoden aikana tehty paljon henkirikoksia. The police say that a lot of murders have been committed in Finland during the beginning of the year.

Alkuvuonna on tehty yli 200 henkirikosta. Määrä on suurin yli 10 vuoden aikana.

Henkirikoksia ovat murha ja tappo tai niiden yritys. Murder and attempted murder are murder and attempted murder.

Poliisi sanoo, että usein henkirikoksiin liittyy alkoholin ja huumeiden käyttö. The police say that alcohol and drug use are often involved in homicides. Joskus myös parisuhdeongelmat johtavat väkivaltaan. Sometimes relationship problems also lead to violence.

Tänä keväänä on ollut paljon myös sellaisia tapauksia, joissa tekijällä on ollut mielenterveysongelmia. This spring there have also been many cases where the perpetrator has had mental health problems.

Suomessa vain 5 uutta tartuntaa Only 5 new infections in Finland

Suomessa on eilisen jälkeen todettu 5 uutta koronavirustartuntaa. 5 new coronavirus infections have been confirmed in Finland since yesterday.

Suomessa on nyt virallisesti todettu yli 7 100 koronatartuntaa. More than 7,100 corona infections have now been officially confirmed in Finland. Yli 6000 sairasta on jo parantunut. More than 6,000 patients have already been cured.

Viimeksi Suomessa ilmoitettiin koronavirukseen liittyvästä kuolemasta sunnuntaina. The last death related to the coronavirus was reported in Finland on Sunday.

Kiinassa tiukkoja koronarajoituksia Strict corona restrictions in China

Kiinassa viranomaiset ovat huolissaan uusista koronatartunnoista. In China, the authorities are worried about new corona infections.

Pääkaupungissa Pekingissä on viikon aikana todettu 140 tartuntaa.

Viranomaiset yrittävät kaikin tavoin estää viruksen leviämistä. The authorities are trying in every possible way to prevent the spread of the virus.

Pekingin koulut ja yliopistot ovat kiinni. Suurin osa Kiinan sisäisistä lennoista on peruttu. Most flights within China have been cancelled.

Pekingiläisten on käsketty pysyä kaupungissa. Beijingers have been told to stay in the city.

Viranomaiset uskovat, että koronatartunnat ovat levinneet tukkutoreilla, joilla myydään ruokaa. The authorities believe that corona infections have spread in wholesale markets where food is sold.

Norwegian alkaa lentää taas Norwegian starts flying again

Lentoyhtiö Norwegianin koneet alkavat taas lentää. Norwegian avaa reitit Helsingistä Tukholmaan ja Osloon. Norwegian opens routes from Helsinki to Stockholm and Oslo.

Norwegian avaa yli 70 lentoreittiä. Norwegian opens more than 70 flight routes.

Reitit ovat olleet kiinni koronapandemian takia. The routes have been closed due to the corona pandemic.

Kalastuksenvalvojat valvovat Fisheries supervisors supervise

Kalastaminen on ollut tänä kesänä suosittua.

Metsähallitus muistuttaa, että kalastuksen valvontaa lisätään tästä viikosta lähtien useilla järvillä ja joilla. Metsähallitus reminds that fishing control will be increased starting this week on several lakes and rivers.

Kalastuksenvalvoja voi tulla kysymään kalastonhoitomaksua. The fisheries supervisor can come and ask about the fishery management fee.

Jokaisen aikuisen pitää maksaa kalastonhoitomaksu, jos kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa. Every adult has to pay a fishery maintenance fee if they fish with lures or gear or catch crabs.

Maksun voi maksaa puhelimen sovelluksella.

Lämmin sää jatkuu The warm weather continues

Sää on lämmintä.

Huomenna torstaina ukkoskuuroja tulee osassa maata. Tomorrow, Thursday, there will be thunderstorms in some parts of the country. Ne voivat olla voimakkaita. They can be powerful.

Etelässä paistaa aurinko. The sun is shining in the south.

Ylihuomenna perjantaina on juhannusaatto. The day after tomorrow, Friday, is Midsummer's Eve. Silloin suuressa osassa maata on hieno kesäinen sää. That's when most of the country has great summer weather.