×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset selkosuomeksi, 28.1.2020 Tiistai (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

28.1.2020 Tiistai (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Jätekaasusta polttoainetta Lappeenrannassa suunnitellaan erikoista teollisuushanketta. Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto ja joukko suomalaisfirmoja selvittävät, voiko tehtaiden päästöistä valmistaa polttoainetta. Tarkoitus on valmistaa polttoainetta sementti- ja kemiantehtaiden jätekaasuista. Tätä hiilineutraalia, synteettistä polttoainetta voivat käyttää esimerkiksi rekka-autot, laivat tai lentokoneet. Yliopisto on tutkinut asiaa laboratoriossa jo pari vuotta. Nyt tutkitaan, voiko synteettisen polttoaineen tuotantoa laajentaa niin isoksi, että se kannattaa taloudellisesti. Finnairin Kiinan-lennot Finnair peruu Kiinan-lentoja. Finnair kertoo, että se peruu 3 viikoittaista lentoa Pekingiin ja 2 Nanjingiin. Lentojen peruminen johtuu siitä, että Kiina on kieltänyt kiinalaisten ryhmämatkat ulkomaille. Kiellon avulla Kiina yrittää estää koronaviruksen leviämisen. Suurin osa Finnairin Kiinan-lennoista kuitenkin jatkuu tavalliseen tapaan. Korkeakoulutettujen työmarkkinat Korkeakoulutetuilla nuorilla on nyt kova kysyntä työmarkkinoilla. Tilastokeskus kertoo, että jopa 90 prosenttia korkeakoulutetuista nuorista saa työpaikan heti valmistumisen jälkeen. Työtä löytyy etenkin sosiaali- ja terveysalalta ja tekniikan alalta. Monilla aloilla korkeakouluista houkutellaan opiskelijoita töihin jo ennen kuin he ovat ehtineet valmistua. Esimerkiksi insinöörit, kauppatieteilijät ja lääkärit houkutellaan töihin jo paljon ennen valmistumista. Korkeasaaren saimaannorppa Korkeasaaren eläintarha Helsingissä on saanut luvan pitää saimaannorppaa. Luvan antoi Varsinais-Suomen ELY-keskus. Korkeasaaren villieläinsairaalassa on hoidettu saimaannorppaa viime kesästä lähtien. Nyt norppa on terve, mutta sitä ei voi enää palauttaa Saimaalle. Se voi aiheuttaa tautiriskin muille norpille. Saimaannorppa on rauhoitettu eläin. Siksi Korkeasaari tarvitsi erikoisluvan, että se voi pitää norpan. Lapin pakkasennätys Lapissa on tehty taas uusi pakkasennätys. Utsjoen Kevojärvellä mitattiin maanantai-iltana -38,8 astetta.


28.1.2020 Tiistai (radio) | Yle Uutiset | yle.fi 28.1.2020 Tuesday (radio) | Yle News | yle.fi 28.1.2020 Tisdag (radio) | Yle Nyheter | yle.fi

Jätekaasusta polttoainetta Lappeenrannassa suunnitellaan erikoista teollisuushanketta. الوقود من الغازات العادمة يجري التخطيط لمشروع صناعي خاص في لابينرانتا. Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto ja joukko suomalaisfirmoja selvittävät, voiko tehtaiden päästöistä valmistaa polttoainetta. تقوم جامعة لابينرانتا لاهتي للتكنولوجيا وعدد من الشركات الفنلندية بالتحقيق فيما إذا كان من الممكن إنتاج الوقود من انبعاثات المصانع. Tarkoitus on valmistaa polttoainetta sementti- ja kemiantehtaiden jätekaasuista. Tätä hiilineutraalia, synteettistä polttoainetta voivat käyttää esimerkiksi rekka-autot, laivat tai lentokoneet. Yliopisto on tutkinut asiaa laboratoriossa jo pari vuotta. Nyt tutkitaan, voiko synteettisen polttoaineen tuotantoa laajentaa niin isoksi, että se kannattaa taloudellisesti. Finnairin Kiinan-lennot Finnair peruu Kiinan-lentoja. تلغي رحلات Finnair إلى China Finnair الرحلات الجوية إلى الصين. Finnair kertoo, että se peruu 3 viikoittaista lentoa Pekingiin ja 2 Nanjingiin. Lentojen peruminen johtuu siitä, että Kiina on kieltänyt kiinalaisten ryhmämatkat ulkomaille. يرجع إلغاء الرحلات إلى حقيقة أن الصين حظرت الرحلات الجماعية للصينيين إلى الخارج. Kiellon avulla Kiina yrittää estää koronaviruksen leviämisen. Suurin osa Finnairin Kiinan-lennoista kuitenkin jatkuu tavalliseen tapaan. ومع ذلك ، ستستمر غالبية رحلات Finnair إلى الصين كالمعتاد. Korkeakoulutettujen työmarkkinat Korkeakoulutetuilla nuorilla on nyt kova kysyntä työmarkkinoilla. Tilastokeskus kertoo, että jopa 90 prosenttia korkeakoulutetuista nuorista saa työpaikan heti valmistumisen jälkeen. تقول هيئة الإحصاء الفنلندية أن ما يصل إلى 90 في المائة من الشباب الحاصلين على تعليم عالٍ يحصلون على وظيفة فور تخرجهم. Työtä löytyy etenkin sosiaali- ja terveysalalta ja tekniikan alalta. Monilla aloilla korkeakouluista houkutellaan opiskelijoita töihin jo ennen kuin he ovat ehtineet valmistua. في العديد من المجالات ، ينجذب الطلاب من الجامعات إلى العمل حتى قبل أن يتاح لهم الوقت للتخرج. Esimerkiksi insinöörit, kauppatieteilijät ja lääkärit houkutellaan töihin jo paljon ennen valmistumista. Korkeasaaren saimaannorppa Korkeasaaren eläintarha Helsingissä on saanut luvan pitää saimaannorppaa. Korkeasaari Saimaan Norpa حصلت حديقة حيوان Korkeasaari في هلسنكي على إذن بالحفاظ على Saimaan Norpa. Luvan antoi Varsinais-Suomen ELY-keskus. تم منح الإذن من قبل مركز Varsinais-Suomen ELY. Korkeasaaren villieläinsairaalassa on hoidettu saimaannorppaa viime kesästä lähtien. يعالج مستشفى Korkeasaari للحياة البرية غزال Saimaa منذ الصيف الماضي. Nyt norppa on terve, mutta sitä ei voi enää palauttaa Saimaalle. الآن النوربا صحية ، لكن لم يعد من الممكن إعادتها إلى سايما. Se voi aiheuttaa tautiriskin muille norpille. Saimaannorppa on rauhoitettu eläin. Siksi Korkeasaari tarvitsi erikoisluvan, että se voi pitää norpan. Lapin pakkasennätys Lapissa on tehty taas uusi pakkasennätys. Utsjoen Kevojärvellä mitattiin maanantai-iltana -38,8 astetta. -38.8 درجة تم قياسها في Kevojärvi في Utsjoki مساء الاثنين.