×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset selkosuomeksi, 2.2.2020 Sunnuntai (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

2.2.2020 Sunnuntai (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Pääministerin haastattelutunti Hallitus ei aio puuttua työnantajien ja työntekijöiden neuvotteluihin. Näin sanoo pääministeri Sanna Marin. Monilla aloilla neuvotellaan nyt uudesta työehtosopimuksesta. Työehtosopimus määrää esimerkiksi palkoista. Pääministeri Marin ymmärtää, että esimerkiksi hoitajat haluavat enemmän palkkaa. Hallitus ei kuitenkaan halua vaikuttaa neuvotteluihin, Marin sanoo. Sanna Marin vastasi toimittajien kysymyksiin radio-ohjelmassa Pääministerin haastattelutunti. Marin oli ohjelmassa nyt ensimmäistä kertaa. Marinista tuli pääministeri joulukuussa. Pääministerin haastattelutunti lähetetään radiossa noin kerran kuukaudessa. Ensimmäinen Pääministerin haastattelutunti lähetettiin jo vuonna 1962. Suomalaisia pois Wuhanista Kolme suomalaista on päässyt pois Kiinan Wuhanista. He olivat mukana lennolla Wuhanista Ranskaan. Lennolla oli 30 maan kansalaisia. Suomen viranomaiset avustivat suomalaiset lennolle mukaan. Eri maiden kansalaisia tuodaan nyt pois Wuhanista koronaviruksen takia. Uusi ja vaarallinen koronavirus alkoi levitä Wuhanista joulukuussa. Vanhusten kaatumisonnettomuudet Monet vanhukset saavat aivovamman, kun he kaatuvat. Näin kertoo uusi tutkimus. Vuonna 2017 noin 2600 vanhusta sai sairaalahoitoa aivovamman takia kaatumisen jälkeen. Mukaan on laskettu vähintään 80-vuotiaat vanhukset. Vanhusten aivovammat lisääntyvät, koska vanhusten määrä kasvaa. Liikunta on paras tapa estää vanhusten kaatumisonnettomuuksia, sanovat tutkijat. Seitsemän veljestä 150 vuotta Aleksis Kiven kirja Seitsemän veljestä on täyttänyt sunnuntaina 150 vuotta. Seitsemän veljestä julkaistiin vuonna 1870. Se on ensimmäinen tärkeä suomenkielinen romaani. Seitsemän veljestä on suomalaisille rakas kirja. Veljekset tappelevat ja juopottelevat, ja heidän on vaikea oppia lukemaan. Kirjassa on voimaa, josta suomalaiset nykyään pitävät. Niin ei ollut 150 vuotta sitten. Silloin Seitsemän veljestä sai paljon kritiikkiä. Monet olivat sitä mieltä, että hyvä kirjailija kirjoittaa Suomen kansasta kauniisti. Myöhemmin suomalaiset ovat ymmärtäneet, kuinka hieno kirja Seitsemän veljestä on. Nykyään Aleksis Kivi on Suomen kansalliskirjailija.


2.2.2020 Sunnuntai (radio) | Yle Uutiset | yle.fi 2.2.2020 Sonntag (Radio) | Yle News | yle.fi 2.2.2020 Sunday (radio) | Yle News | yle.fi 2.2.2020 Söndag (radio) | Yle Nyheter | yle.fi

Pääministerin haastattelutunti Hallitus ei aio puuttua työnantajien ja työntekijöiden neuvotteluihin. جلسة مقابلة رئيس الوزراء لا تنوي الحكومة التدخل في المفاوضات بين أرباب العمل والموظفين. The prime minister's interview session The government does not intend to intervene in the negotiations between employers and employees. Näin sanoo pääministeri Sanna Marin. هذا ما تقوله رئيسة الوزراء سانا مارين. Monilla aloilla neuvotellaan nyt uudesta työehtosopimuksesta. يتم الآن التفاوض على اتفاقية جماعية جديدة في العديد من القطاعات. Työehtosopimus määrää esimerkiksi palkoista. تحدد الاتفاقية الجماعية الأجور ، على سبيل المثال. The collective agreement determines wages, for example. Pääministeri Marin ymmärtää, että esimerkiksi hoitajat haluavat enemmän palkkaa. يتفهم رئيس الوزراء مارين أن الممرضات ، على سبيل المثال ، يريدون رواتب أكثر. Hallitus ei kuitenkaan halua vaikuttaa neuvotteluihin, Marin sanoo. ومع ذلك ، تقول مارين إن الحكومة لا تريد التأثير على المفاوضات. Sanna Marin vastasi toimittajien kysymyksiin radio-ohjelmassa Pääministerin haastattelutunti. أجابت سانا مارين على أسئلة الصحفيين في البرنامج الإذاعي ساعة المقابلة Pääministeri. Marin oli ohjelmassa nyt ensimmäistä kertaa. كان مارين في البرنامج الآن لأول مرة. Marinista tuli pääministeri joulukuussa. أصبح مارين رئيسًا للوزراء في ديسمبر. Pääministerin haastattelutunti lähetetään radiossa noin kerran kuukaudessa. تُذاع ساعة مقابلة رئيس الوزراء في الإذاعة حوالي مرة في الشهر. The prime minister's interview hour is broadcast on the radio about once a month. Ensimmäinen Pääministerin haastattelutunti lähetettiin jo vuonna 1962. Suomalaisia pois Wuhanista Kolme suomalaista on päässyt pois Kiinan Wuhanista. الفنلنديون يخرجون من ووهان خرج ثلاثة فنلنديين من ووهان ، الصين. He olivat mukana lennolla Wuhanista Ranskaan. كانوا في رحلة من ووهان إلى فرنسا. Lennolla oli 30 maan kansalaisia. كان هناك مواطنون من 30 دولة على متن الطائرة. Suomen viranomaiset avustivat suomalaiset lennolle mukaan. ساعدت السلطات الفنلندية الفنلنديين في الرحلة. Eri maiden kansalaisia tuodaan nyt pois Wuhanista koronaviruksen takia. يتم الآن إخراج مواطني الدول المختلفة من ووهان بسبب فيروس كورونا. Uusi ja vaarallinen koronavirus alkoi levitä Wuhanista joulukuussa. بدأ فيروس كورونا الجديد والخطير بالانتشار من ووهان في ديسمبر. Vanhusten kaatumisonnettomuudet Monet vanhukset saavat aivovamman, kun he kaatuvat. سقوط الحوادث عند كبار السن يعاني كثير من كبار السن من إصابات دماغية عند سقوطهم. Näin kertoo uusi tutkimus. Vuonna 2017 noin 2600 vanhusta sai sairaalahoitoa aivovamman takia kaatumisen jälkeen. Mukaan on laskettu vähintään 80-vuotiaat vanhukset. تم تضمين كبار السن الذين لا يقل عمرهم عن 80 عامًا. Vanhusten aivovammat lisääntyvät, koska vanhusten määrä kasvaa. Liikunta on paras tapa estää vanhusten kaatumisonnettomuuksia, sanovat tutkijat. Seitsemän veljestä 150 vuotta Aleksis Kiven kirja Seitsemän veljestä on täyttänyt sunnuntaina 150 vuotta. 150 عامًا من كتاب Seven Brothers Aleksis Kive Seven Brothers أصبح عمره 150 عامًا يوم الأحد. Seitsemän veljestä julkaistiin vuonna 1870. Se on ensimmäinen tärkeä suomenkielinen romaani. It is the first important novel in Finnish. Seitsemän veljestä on suomalaisille rakas kirja. The Seven Brothers هو كتاب محبوب لدى الفنلنديين. Veljekset tappelevat ja juopottelevat, ja heidän on vaikea oppia lukemaan. يقاتل الإخوة ويشربون ويواجهون صعوبة في تعلم القراءة. Kirjassa on voimaa, josta suomalaiset nykyään pitävät. يتمتع الكتاب بقوة يحبها الفنلنديون اليوم. Niin ei ollut 150 vuotta sitten. Silloin Seitsemän veljestä sai paljon kritiikkiä. في ذلك الوقت ، تلقى الإخوة السبعة الكثير من الانتقادات. Monet olivat sitä mieltä, että hyvä kirjailija kirjoittaa Suomen kansasta kauniisti. Many were of the opinion that a good writer writes beautifully about the Finnish people. Myöhemmin suomalaiset ovat ymmärtäneet, kuinka hieno kirja Seitsemän veljestä on. Nykyään Aleksis Kivi on Suomen kansalliskirjailija. اليوم ، ألكسيس كيفي هو الكاتب الوطني الفنلندي.