×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Lauantai 21.3.2015

Lauantai 21.3.2015

Suomen talous kasvaa hitaasti. Näin sanoo luottoluokitusfirma Fitch. Fitchin mielestä Suomen talous on vielä melko hyvässä kunnossa, mutta tilanne ehkä huononee tulevaisuudessa.

Fitch sanoo, että Suomen taloudessa on monta ongelmaa. Yksi suuri ongelma on se, että Suomen väestö vanhenee. Eläkeläisiä on tulevaisuudessa paljon enemmän kuin nyt, mutta työikäisten ihmisten määrä ei kasva yhtä nopeasti.

Fitch antoi vielä Suomelle parhaan luottoluokan eli AAA (3 A:ta). On kuitenkin mahdollista, että tulevaisuudessa Suomen luottoluokka huononee, jos talousongelmia ei ratkaista. Jos luottoluokka huononee, Suomen täytyy maksaa lainoistaan enemmän korkoa.

Suuria luottoluokitusfirmoja on kolme (3). Fitchin lisäksi myös Moody's ja Standard & Poor's arvioivat säännöllisesti eri maiden taloutta. Standard & Poor's pudotti Suomen pois AAA-luokasta jo viime syksynä. Suomalaiset ovat tyytyväisiä omaan elämään. Suomalaiset ovat yhdessä ruotsalaisten ja tanskalaisten kanssa Euroopan tyytyväisimpiä ihmisiä. Asia selviää Euroopan unionin tilastoviraston tutkimuksesta.

Tutkimus kertoo, että bulgarialaiset ovat vähiten tyytyväisiä elämäänsä. Ihmiset ovat tyytymättömiä myös monessa Etelä-Euroopan maassa, esimerkiksi Kreikassa ja Portugalissa.

Ihmiset ovat tyytyväisiä, kun heillä on hyvä terveys, tarpeeksi rahaa ja ystäviä. Naiset ja miehet ovat Euroopassa suunnilleen yhtä tyytyväisiä elämäänsä. Nuoret ovat tyytyväisempiä kuin vanhat.

Ihminen voi elää vanhaksi, jos hänellä on hyvä lihaskunto ja pitkäikäinen äiti. Näin sanoo professori Taina Rantanen. Rantanen oli mukana suomalais-yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin syitä pitkään ikään.

Tutkimuksessa selvisi, että tosi vanhoilla ihmisillä on jotakin yhteistä. Heillä on ollut elämänsä aikana hyvä fyysinen kunto eli voimakkaat lihakset. He ovat myös saaneet hyvät geenit eli perintötekijät. Myös monen tosi vanhan ihmisen äiti eli vanhaksi.

Professori Rantanen kertoo, että myös kevyt ruoka on yksi syy pitkään ikään. Ainakin koe-eläimet elävät kauan, jos ne saavat terveellistä ruokaa, mutta vain vähän.

Myös positiivisuus voi auttaa ihmistä elämään pitkään. Ihminen tarvitsee iloa elämään ja uskoa tulevaisuuteen, professori Rantanen sanoo.